3. kerros Käsinmaalattu öljymaalaus – vakiokoot ja räätälöidyt koot

Kolmannen kerroksen suunnitelma – Arkkitehtoninen näkökulma DDR:n ulkomaisen edustuksen suunnittelussa

Kolmannen kerroksen suunnitelma oli enemmän kuin pelkkä rakennuspiirustus; se oli konkreettinen ilmentymä Berliinin demokraattisen tasavallan ideologiasta ja pyrkimyksestä järjestelmälliseen kaupunkisuunnitteluun. Franz Ehrlichin käsialalla oleva piirros vuodelta 1956 kertoo tarinan tarkkuudesta, yksityiskohtaisuudesta ja tiettyyn aikaan kuuluneen arkkitehtonisen tyylin erityispiirteistä. Tämä työ ei ollut vain tekninen dokumentti, vaan myös symboleja täynnä oleva katsekohta DDR:n historiaan ja kulttuuriin. Piirros tuo esiin Bauhaus-oppilaitoksen vaikutuksen Ehrichin työhön – koulutuksen aikana hän oli tutustunut modernin arkkitehtuurin keskeisiin kysymyksiin ja menetelmiin. Piirroksen keskellä sijaitseva suurikokoinen huone kuvastaa DDR:n yhteiskunnan keskustan ajatusta, kun taas ympäröivät pienemmät tilat edustavat yksittäisten toimintojen järjestelmällistä toteuttamista. Huomio kiinnitetään erityisesti pohjassa oleviin yksityiskohtiin – tarkkaan asetettuihin ovien aukkoihin ja seinän rakennusmateriaaleihin, jotka ovat tyypillisiä tuohon aikaan käytettyjä materiaaleja. Piirroksen tarkka mittakaava ja yksityiskohtainen kuvaus ovat todiste siitä, että Ehrlich pyrki luomaan täydellisen kokonaisuuden, jossa tekninen tarkkuus ja esteettinen kauneus kulkivat käsi kädessä. Piirros käyttää yksinkertaista mutta tehokasta väritysjärjestelmää – pääosin harmaan sävyjä, jotka korostavat rakennuksen muotoa ja yksityiskohtia. Hatching-tekniikka tuo esiin varjojen vaikutuksen huoneisiin ja luo illuusion syvyydestä, mikä on olennainen osa DDR:n arkkitehtonista estetiikkaa. Piirroksen linjat ovat suoria ja tasaisia, mikä kuvastaa teknisen piirustuksen tyyliä – tarkkuus ja yksityiskohtaisuus ovat tässä keskiössä. Lisäksi piirros tuo esiin tietynlaisen järjestelmällisyyden tunteen, joka oli DDR:n yhteiskunnan keskeinen arvo. Kolmannen kerroksen suunnitelma ei ole pelkästään rakennuspiirustus; se on myös henkilökohtainen kertomus arkkitehdin näkökulmasta ja hänen pyrkimyksestään vangita tietty aikakausi kauniiseen ja tarkkaan kuvaukseen. Tämä työ inspiroi katsojia pohtimaan DDR:n historiaa, kulttuuria ja yhteiskunnan järjestelmällistä rakennetta sekä arvioimaan Ehrichin mestarillista teknistä osaamista ja hänen kykyään luoda esteettisesti miellyttävä kokonaisuus. Piirros on todiste siitä, että arkkitehtuuri voi olla paljon enemmän kuin pelkästään funktio – se voi myös ilmaista tiettyjä ideologioita ja tunteita sekä muuttaa katsojan maailmankuvaa.